tulenheimo

yhteiskunta

Kuinka pitkälle riskit ovat yksilön vastuulla?

Risk Tournament

Liikenneministerin ilmoitus järjestää lennot Kainuusta Helsinkiin valtion tuella Finnairin lentojen lopettamisen seurauksena on ongelmallinen. Kyse on muutamista periaatteellisista kysymyksistä.

Mikä yhdistää 1930-lukua ja euron kriisiä?

Cracked Wall

Tänään on seurattu erästä surrealistisimmista poliittisista tapahtumasarjoista aikoihin. Esittämällä ehdottavansa kansanäänestystä Kreikan velkapaketin ehdoista pääministeri George Papandreou pelasi upporikasta ja rutiköyhää. Se, kuka voitti ja kuka hävisi, on yhä mysteeri.

Pinnan alla kuplii #ows

distracted

Koska on oikea hetki kysyä, uhkaako globaalia järjestelmää pirstaloituminen? Silloin, kun BBC:n taloustoimittaja Paul Mason raportoi, että Cannesiin kokoontuneet G20-vaikuttajat keskustelevat Occupy Wall Streetista.

Kriisin hetkellä tarvitaan toimia

In a Doorway

Viikko sitten sunnuntaina helikopterit pörräsivät Brysselin taivaalla koko päivän. Sama toistui uudestaan keskiviikkona. Euromaiden johtajat kokoontuivat kaksi kertaa päättämään Kreikan velkajärjestelyistä parin korttelin päähän työpaikaltani.

Helsingin yleisten töiden lautakunta siirtyi sähköisiin kokouksiin

Johdin eilen Helsingin kaupungin yleisten töiden lautakunnan historian ensimmäisen sähköisen kokouksen. Ahjo-järjestelmän myötä viikoittainen 5-10 cm pinomme kokouspapereita käydään läpi sähköisesti. Olen päällisin puolin erittäin tyytyväinen uudistukseen, mutta kokonaisuutena järjestelmä on vielä kaukana valmiista.

Onneksi apunamme oli kaksi taitavaa rakennusviraston it-henkilöä. Ilman heitä kokouksen sujuva vetäminen olisi ollut it-natiivillekin haastava tehtävä. Käytössä nimittäin ilmeni lukuisia pieniä lastentauteja, kuten:

Voiko pohjoismainen hyvinvointivaltio voittaa vihan?

Vaikka Oslon järkyttävien tapahtumien taustoista on vielä mahdotonta sanoa mitään varmaa, on syytä panna merkille eräs seikka. Kylmäävä tunne, joka hiipii pitkin selkäpiitä: oliko Oslon pommin todellinen tavoite harhauttaa poliisia, pelastusviranomaisia, mediaa ja koko yhteiskuntaa?

Olivatko pommin todellisia kohteita työväenpuolueen nuorisoleirin osallistujat Utøyan saarella? Räjäyttikö joukkomurhaaja Oslon pommin voidakseen kaaoksen keskellä tappaa kokonaisen sukupolven tulevaisuuden poliittisia johtajia?

Julkaise syötteitä