tulenheimo

Haavisto on jo ilmiö

Haavisto on jo ilmiö

Pekka Haaviston kannatuksen nousu jatkuu ja on jo ohittanut taustaryhmänsä vihreiden kannatuksen. Signaali vahvistuu selvästi. Merkille on syytä panna, että Haaviston kannatus on nyt noussut toiselle kierrokselle tähyävien kilpakumppanien Väyrysen, Soinin ja Lipposen kanssa tilastollisesti saman marginaalin sisälle.

Kuten Osmo Soininvaara toteaa:

Nousu oli odotettu ja lisää on tulossa. Televisiotenttejä ei kovin moni katso, mutta sana leviää ajan myötä. Haaviston puolesta on kuulunut yhä enemmän painavia puheenvuoroja poliittisen kentän eri laidoilta. Niiden ydin on, että Haavisto on tosiasiassa ehdokkaista paras. Jos hän olisi jonkin suuren puolueen ehdokas, asetelma olisi kokonaan toinen. Haavisto on Niinistön ohella ehdokkaista ainoa, jonka kannatus ylittää oman puolueen kannatuksen. Muilla se jää roimasti jälkeen.

Kokoomuksen Sauli Niinistön kannatus on edelleen omassa ylhäisessä yksinäisyydessään. Siksi toiselle kierrokselle hänen kanssaan näyttääkin nyt kapuavan ehdokas Haavisto, jonka edellytykset tarjota todellinen vaihtoehto kokoomuksen Niinistölle ovat muita ehdokkaita paremmat.

Näin on siksi, että ehdokkaat Väyrynen, Soini ja Lipponen ovat käytännössä keskenään hyvin samasta puusta veistettyjä - ja arvomaailmaltaan varsin lähellä Sauli Niinistöä. Haavisto tarjoaa äänestäjille valtiomiestaitoisen, rakentavan ja asioita monipuolisesti eri kulmista punnitsevan vastapainon.

Tasavallan presidentin tehtävät liittyvät ennen muuta ulkopolitiikkaan. Isänmaallisena ihmisenä maailmanpolitiikan ytimessä kannuksensa hankkinut Haavisto on luonteva haastaja paitsi Väyryselle, Soinille ja Lipposelle, myös ylivoimaisena ennakkosuosikkina aiemmin pidetylle Niinistölle.

Tätä punnitessaan päätyy helposti valitsemaan ehdokkaakseen Haaviston. Kaikkien muiden ehdokkaiden suurin haaste onkin vakuuttaa äänestäjät siitä, miten he pärjäisivät toisella kierroksella Niinistöä vastaan.

Haaviston sanoin, erilaisia ihmisiä ja heidän taitojaan yhdistämällä syntyy kokoaan suurempi Suomi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän VILENIN kuva

On kyllä ilmiö, sillä arvomaailmansa suhteen poikkeaa kyllä kaikista muista ehdokkaista kaikkein eniten, todellakin ILMIÖ.

Käyttäjän Minnamaarialax kuva

Iltasanomissa oli kahden sivun kirjoitus Haaviston noususta muiden rinnalle. Tässä vaiheessa vaalikamppailua on tärkeää, että trendi on nouseva.

Vanhastaan tiedämme, että osalle suomalaisista ehdokkaan henkilöllisyydellä ei ole väliä, mutta on "vaan" kiva fiilis lähteä voittajan kelkkaan. Ja tätä kelkkaa omalla omintakeisuudellaan, kuten Aimo totesit, tuntuu nimenomaan Haavisto nyt vetävän.

Soinilla ja Väyrysellä oli saumansa irtiottoon syksyn aikana, mutta vankkureista on vauhti ihmeellisesti hyytynyt ja osa kannattajista hyppii jo tässä vaiheessa niistä pois, kun "ei tästä mitään tullutkaan"!

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Vaalimainontaa on monenlaista. Tämä kirjoitus on sitä maksutonta.

Käyttäjän suburbian kuva

Maksuttomasti sinäkin osallistut siihen osoittamalla minkälaista tyyliä ja ilmapiiriä kukaan ei sisimmiltään halua.

Käyttäjän jukkajohansson kuva

Reijo Tossavainen

muistanko väärin, vai etkös sinä tänne ennen eduskuntavaaleja ahkerasti kirjoitellut? Maksoitko siitä jotain?

Käyttäjän jukkajohansson kuva

Muutamista pikku nyansseista huolimatta Haavisto on minun ehdokkaani.

Käyttäjän miesenergiaa kuva

Haavisto on puoluettaan suositumpi, joskin myös vihreyttä vierastetaan.

Pekka Haavisto on todellakin sellaisessa nousussa, että hän voi yltää ensimmäisellä kierroksella toiseksi heti Sauli Niinistön jälkeen.
Tämä olisi karmea tulos kahdelle ehdokkaalle, ja jolla olisi merkitystä näiden kahden politikon tulevaisuudelle.
Paavo Väyryselle se olisi menolippu eläkepäiville. Väyrynen pääsisi moittimaan taas kerran mediaa mutta myös puoluettaan ja sen johtoa. Väyrynen pääsee toteamaan, että keskustapuolueen johto ei ole asettunut hänen taakseen uskottavalla tavalla. Tämä epävarmuus on levinnyt siten myös puolueen kenttäväessä.
Timo Soinin jääminen kolmanneksi tai vielä huonommalle sijalle olisi pettymys hänelle sekä puolueelle. Vaikka Soini muuta väittääkin.
Soinin jääminen paljon puolueen kannatusprosenttien alapuolelle on merkki siitä, että eduskuntavaaleissa Soinin saavuttama asema puolueen johtohahmona on mennyttä ja matka unholaan Väyrysen tavoin on alkanut.
Toinen heistä menee Keminmaalle kirjoittelemaan kirjoja ja blogeja ja toinen ravitalleille heittelemään vitsejä ja hevostelemaan omiensa joukkoon.
Molempien tapa peittää pettymyksensä on läpitunkevaa ja tulee heidän lausunnoissaan ilmi tämän tästä.

Käyttäjän mikkonummelin kuva

Soinin kannatus on toisaalta voinut jo eriytyä Perussuomalaisten kannatuksesta ja puolue kyetä porskuttamaan omalla painollaan tai mahdollisesti tulevaisuudessa Halla-ahon tai Jussi Niinistön johdolla. Ratkaiseva hetki lienee ollut se, kun Soini uupuneena ja pettyneen oloisena joutui kertomaan hallitustunnustelujen tuloksen Perussuomalaisten jäämisestä oppositioon, ilmeisesti vastoin omaa ministerinsalkkuhaluaan.

Käyttäjän mikkonummelin kuva

Haaviston parisuhdetilanne ja siitä seuraava arvokysymyskeskustelu esimerkiksi samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä on huomattavan suurelle vähemmistölle seikka, jonka vuoksi hänen äänestämisensä kummallakaan kierroksella on mahdotonta ja tällä on merkitystä erityisesti toista kierrosta ajatellen. Onhan Tarja Halonenkin entinen SETA:n puheenjohtaja ja ajanut voimakkaasti laajennettuja seksuaalivähemmistöoikeuksia, mutta hänen kannatuksensa riitti kiertämään tämän äänestäjien vähemmistön, koska taustalla oli valtansa loistossa ollut SDP. Haavistolla taas on vastaavasti lisätaakkoina heikosti suosittu taustaryhmä, joka aiheuttaa epäilyksiä myös siitä, millä tavoin Haavisto olisi oikeasti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaakaan luotsaamassa.

Haaviston asema toisella kierroksella Niinistöä vastaan olisi siis aivan toivoton. Pidän myös todennäköisimpänä, että ensimmäisellä kierroksella EU-kriittinen siipi aktivoituu ja ratkaisee lopulta Soinin eduksi päästä toiselle kierrokselle, mikäli äänestäjät eivät ole sitä ennen paenneet Lipposen takaa Niinistön taakse varmistaakseen yli 50 prosentin kannatusta.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja